Perjantai

Kävin eilen hakemassa auton Jyväskylästä. Lähdin kotoa jo puoli yhdeksältä ja olin takaisin puoli seitsemältä. Pelotti aika lailla lähteä yksin ajamaan sen ojaanajon jälkeen, mutta onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Olen iloinen siitä, että meillä on taas auto käytössä. On ollut jotenkin orpo olo kun on tottunut liikkumaan autolla vapaasti.

Muuten ei ole tapahtunut mitään erityistä. Poikien ollessa koulussa olen vain lukenut ja nukkunut. Ahdistus yrittää iskeä kyntensä minuun, mutta vielä ainakin olen välttynyt isommilta paniikeilta. En vain jaksa tehdä mitään.

Pojilla on kaveri yökylässä. Nyt ne katsovat jotain elokuvaa telkkarista. Aiemmin illalla käytiin pizzat Kotipizzasta. Pojilla tuntuu olevan hauskaa.

Joulunalusaikaa

Joulu lähestyy ja minä olen kadottanut joulumieleni. Suoritan jotenkin konemaisesti joulunodotukseen liittyviä kuvioita. Aikaa tuntuu olevan kaikkeen liian vähän. Kirjoittamiseenkaan ei tunnu jäävän aikaa. Jos mulla edes löytyisi sanoja. Tekemistä on kuitenkin ollut ihan oikeasti paljon, mutta nyt alkaa hieman helpottaa.

Urasuunnittelukurssi loppui viime viikkoon. Kaikkinensa oli hyvä kurssi. Hyödyllinenkin varmaan. En osaa sitä niin tarkkaan arvioida. Minua harmittaa etten silloin joskus vuosia sitten tullut käyneeksi tälläistä kurssia. Olisin voinut säästää itseäni muutamilta turhilta ja vääriltä ratkaisuilta. En tosin tiedä oliko näitä kursseja silloin, mutta kuitenkin.

Eilen olin nuoremman pojan koululla joulujuhlassa. Oli ihan hieno tilaisuus.

Saunapuhtaita ajatuksia

Lauantai-illan ratoksi vaihdoin blogiin uuden pohjan. Joskus nämä viikonloppuillat ovat niin tyhjiä. En tiedä mitä oikein keksisin tekemistä itselleni. Saunassa on käyty. Pojat katsovat telkkarista Selviytyjiä. Minulla ei ole mitään tekemistä.

Viikonloput ovat monesti pahoja yksinäiselle ihmiselle. Minulle on ainakin jäänyt jostain mielikuva, että viikonloput ovat jotain odottamisen arvoista aikaa. Harmonista ydinperhe-elämää tai ilonpitoa ystävien kesken tai romanttisia hetkiä kahden rakkaan kanssa. Siis kyllähän mä tiedän ettei se sellaista ole aina kaikilla muillakaan. Joskus on vain niin katkera olo.

On niin ikävä sitä toista jota ei enää ole.

Masentavaa viikonloppua

Eilen oli syntymäpäiväni. En viettänyt sitä mitenkään erikoisesti. Läheisimmät ihmiset muistivat ja kotona keitin munkkikahvit mummille ja pojille.

Tunnen itseni varsin varhaiskeski-ikäiseksi. Jotenkin olettaisi, että tässä iässä pitäisi olla jo jollain lailla kiinni elämässä. Mutta miten minä. Sisäisesti säpäleinä ja ulkoisesti hautautuneena läskivuoreen. Olematon työkokemus, eikä tietoa mitä haluaisi tehdä. Koulutus hankittu joskus aikoja sitten ja sen jälkeen vain epäonnistuneita yrityksiä. Taas kerran tunnen olevani epäonnistunut ja hyödytön, yksinäinen ja onneton.

Tässä kuussa tein yhden lopullisen ratkaisun ja lopetin opiskelun. Olen kerinnyt myös hakea toiseen koulutukseen, johon en kuitenkaan päässyt. Tulevaisuus ahdistaa nyt aika pahasti. En jaksa suunnitella enää mitään.

Räkäistä arkea ja lomamuistoja

Viime viikkoinen loma oli kyllä todella tarpeeseen. Oli ihanaa syödä monta kertaa päivässä valmiista pöydästä, miettiä vain mennäkö hiihtämään vai uimaan ja olla vaihteeksi lomalla muuallakin kuin sukulaisten nurkissa. Sain olla totaalisen irti kaikesta tästä arjen pyörityksestä.

Kotiinpaluun jälkeen olen kärvistellyt aivan kamalassa flunssassa. Nyt on ensimmäinen päivä kun ajatus kulkee edes jotenkuten. Toinen poika on sairastanut myös ja nyt näyttää siltä ettei nuorempikaan tule säästymään taudilta.

Jotenkin ahdistaa tämä elämä taas. En saa otetta mistään.

Taas tässä

Tänään on paha olla. Olo on tuntunut jo jonkun aikaa hieman kevyemmältä. Nyt kaikki ahdistua ja masennus on iskenyt voimalla takaisin. Haluaisin vain itkeä, mutta en pysty.

Joulusta selvitty

Joulunpyhät ovat takana päin. Kaikki meni ihan hyvin. Joulua vietettiin miesvainajan sukulaisten parissa. Järjestelyt toimi. Antamistani lahjoista pidettiin ja itsekin sain muutaman mukavan lahjan. Pojat olivat tyytyväisiä, kun saivat olla kotona ja saivat mieleisiään lahjoja. Tunnelma oli ehkä minun makuuni hieman turhan hieno, pdän enemmän rennommasta menosta. Sunnuntaina olemme lähdössä toiselle puolelle Suomea minun vanhempieni luo.

Kaiken pitaisi olla siis aivan hyvin. Silti ahdistuksen pitkät, laihat sormet yrittävät takertua sisimpääni. Inhoan taas itseäni. Inhoan sekä turvonnutta ruumistani että päättämätöntä ja epävarmaa mieltäni.

Viikonloppu ahdistaa

Kohta selvitty taas yksi viikonloppu. Päällisin puolin kaikki on sujunut ihan hyvin. Eilen leivoin pipareita, syötiin mummin luona ja katseltiin linnanjuhlia. Tänään kävin toisen pojan kanssa joulumyyjäisissä. Silti sisällä velloo tavallista isompi ahdistuksen pyörre. Kyseenalaistan päätöksiäni, niin tehtyjä kuin tekemättömiä. Tunnen taas ympäristön paineet niskassani. Kaikki pelottaa.

Monesta suunnasta painostetaan tekemään päätöksiä. En minä osaa. Miten oletetaan, että pystyn tekemään mitään päätöksiä tulevaisuudesta, kun näen menneisyyden sarjana huonoja valintoja ja erehdyksiä.

Joulukuu

Joulukuu on saapunut kuin varkain. Olen pikkuhiljaa tehnyt jo jonkun aikaa jouluvalmisteluja. Lahjojen hankintakin on hyvällä mallilla. Silti huomaan alkavani ahdistua joulusta. Haluaisin pitää joulun aika pienimuotoisena, mutta aina on otettava huomioon muitakin ihmisiä. Toisaalta olen kyllä jouluihminen, joten väsään kaikenlaista ihan mielelläni. Kunhan pojat ovat isompia haluaisin varioida joulua enemmänkin. Nyt joulun sujuminen tuttujen kuvioiden mukaan on pojille tärkeää.

Perjantaina oli nuoremmalla pojalla koulussa ensimmäinen arviointikeskustelu. Se meni aikalailla odotusten mukaisesti. Äidinkieli tuottaa vaikeuksia eikä koululla ole resursseja tukea lasta enempää. Pojalla on jo muutenkin vaikeuksia puheen- ja kielenkehityksessä. Saa nähdä mihin tässä oikein vielä päädytään

Perjantain ajatuksia

Taas on yksi viikonloppu tyhjää täynnä. En edes muista milloin viikonloppu olisi tuntunu odottamisen arvoiselta. Viikonloput voi olla joskus tosi ahdistavia. Ajattelen kaikilla muilla olevan jotain täydellistä, sinkuilla villiä ja huoletonta bailausta ja perheellisillä auvoisaa ydinperhe-eloa. Tiedänhän minä, ettei se sellaista ole kaikilla muillakaan, mutta saahan sitä olla joskus kateellinenkin.

Aamuisin herään väsyneenä odottamaan iltaa. Päivällä on pakko ottaa torkut, jotta jaksaisin iltaan. Illalla en kuitenkaan osaa asettua nukkumaan vaan pyörin sängyssä odottaen unta. Nukkuminen ilman unennäköä on parasta. Aika kuluu eikä tarvitse ajatella. Usein unetkin ovat ahdistavia. Joskus harvoin muistan herättyäni nähneeni hyvää unta. Kun sitten havahdun todellisuuteen on ero melko iso. Ja minä sentäs olen paremmassa kunnossa kuin synkimmilläni, jolloin en olisi jaksanut kuin maata sängyssä katsomassa tuntiviisarin liikettä.