Unettomuutta

Pitkästä aikaa menossa on uneton yö. Olen torkkunut ja herännyt lukuisia kertoja ja nyt tuntuu etten saa nukuttua enää yhtään. Niska ja hartiat ovat jäykät ja kipeät. Ajatukset kiertävät huolestunutta kehää. Ilmeisesti pojan huomiset kaverisynttärit ja viikonlopun isovanhempien kahvitus hermostuttaa sen verran. Sekä tietysti aina mielessä pyörivät raha-asiat ja tulevaisuus.

Päivällä sain itseni pitkästä aikaa päivänvalon aikana ulos. Nappasin kameran mukaani ja räpsin muutamia kuvia. Kuva ei ole mitenkään hyvä, mutta minusta siitä näkee kävelyretken tunnelman. Oli tosi hienoa kävellä melkein lämpimältä tuntuvassa auringonpaisteessa.

Päivään mahtui myös annos pelkoa ja jännitystä. Pojat pääsivät koulusta molemmat yhdeltä. Vanhempi tuli ajallaan, mutta nuorempaa ei näkynyt. Ensin ajattelin pojan jääneen tukiopetukseen, vaikka siitä yleensä ilmoitetaankin etukäteen. Aika kului kuitenkin eikä poikaa kuulunut. Arvelin pojan menneen jonkun kaverinsa luo. Yleensä hän on käynyt siitä sanomassa kotona. Pojan puhelin oli tietysti jäänyt kotiin. Aloin jo huolestua oikeasti. Mielessä kävivät kaikki mahdolliset kauhukuvat, mitkä olisivat voineet käydä toteen. Äidinsydän väpättäen ehdin jo soitella pojan kavereillekin, kun tämä sankari tulee neljän maissa kotiin. Hän oli todellakin ollut kaverin luona ja oli kuulemma sanonut siitä aamullakin. Minulla ei ole siitä minkäänlaista muistikuvaa. Pikkuisen saarnasin pojalle. Olin kuitenkin todella iloinen ja helpottunut pojan kotiinpaluusta.

Aika kuluu nyttenkin. Inhottaa valvoa näin, kun tiedän, että huomenna pitää olla valppaana ja virkkuna koko päivän eikä aikaa päiväuniin ole. Yritän taas asettua sänkyyn ja saada unenpäästä kiinni.