Hyvä päivä

Tänään on ollut pitkästä aikaa hyvä päivä. Aamulla käytin pojan koululääkärillä tarkastuksessa ja siellä oli kaikki hyvin. Sain itseni selvittelemään asioita. Vaikutti ihan lupaavalta. Toivon todella saavani jotain apua tulevaisuuden pohdintaan. Olen ylpeä itsestäni, että sain jonkun asian hoidettua.

Harmaata

Räkätauti alkaa olla jo onneksi ohi. Muuten tänään on ollut aika alavireinen päivä. En tahdo saada otetta oikein mistään.

Huomenna pitäisi käydä yhdessä paikassa selvittelemässä koulu- ja muita juttuja. Jännitän jo etukäteen uuteen paikkaan menoa. Toivottavasti en ala jänistää. Jännittämisessäni on yksi aika mielenkiintoinen juttu. Pystyn hyvin pitämään esitelmiä, puheita yms. ennaltavalmisteltua ilman isompaa jännitystä. Mutta kun kyse on omien henk. koht. asioiden hoitamisessa, jännitän ja stressaan etukäteen aivan kamalasti. Puhelimella asioiminen on kaikkein kauheinta. Mieluiten hoidan asioita käymällä itse paikan päällä puhumassa ja onneksi nykyisin pystyy monia asioita hoitamaan sähköpostilla. Toisaalta olen joutunut menemään niin usein uuteen ryhmään tai muuten selvittelemään samoja asioita, että välillä en halua tavata yhtään uutta ihmistä.

Eilen illalla sain jonkun ihmeellisen puuhaamiskohtauksen. En käyttänyt sitä mihinkään hyödylliseen vaan aloin askarrella joulukortteja. Onhan se vielä hieman aikaista, mutta tykkään väsätä kaikenlaisia käsitöitä. Viime aikoina en ole jaksanut paneutua mihinkään kovin monimutkaiseen. Kortit ovat sopivan pieniä töitä. Ne tulevat äkkiä valmiiksi ja niistä saa hyvin tyydytystä tehdystä työstä. Ehkä innostun tänään jatkamaan askartelua.

Sairatelua

Olen ollut kohta viikon ärsyttävässä räkätaudissä. Kuumetta ei ole ollut, mutta muuten tosi kipeä olo. Vieläkin tuntuu silta kuin pää olisi täynnä räkää. Ärsyttää. Viikonloppuna oli toinen pojista myös aika vetämättömän olinen, mutta jaksoi kuitenkin lähteä kouluun.

Muutenkin on aina niin vetämätön olo, saati näin sairaana. En ole jaksanut tehdä mitään ja nyt kun on jo vähän parempi fyysinen olo niin kotoinen kaaos näyttää täysin hallitsemattomalta. En tiedä mistä päästä jaksaisin lähteä kaaosta purkamaan.

Vuosipäivä

Tänään tulee seitsemän vuotta mieheni ja lasteni isän kuolemasta. Se riipaisee vieläkin aika pahasti kaikesta kuluneesta ajasta ja tapahtumista huolimatta. Tietyt päivämäärät tuovat kaikenlaisia muitoja mieleen. Tänään on paha päivä.

Pelko

Pelkään monia asioita. Suurin pelkomöykky tällä hetkellä liittyy tulevaisuuteen. Olen ollut sairaslomalla jo jonkun aikaa. Se lähestyy loppuaan ja pitäisi yrittää päättää mitä sitten tekisin. Palaisinko opintojen pariin alalle joka ei ehkä sittenkään ole se oikea vai vaihtaako taas ammattia vai yrittää löytää töitä entiseltä alalta vai mitä ihmettä oikein haluan?Jo eri vaihtoehdoista selvää ottaminen tuntuu ylivoimaiselta. Puhelimella en edes kuvittele pystyväni soittamaan. Onneksi sähköposti on keksitty. Sillä pystyy tälläinen puhelinfoobikkokin kommunikoimaan.

Vaikka pahin masennusvaihe on onneksi ja toivottavasti takana, en tiedä jaksanko minä vielä täysipäiväistä opiskelua. Koulustressi on minusta yksi syy sairastumiseeni. En halua enää ikinä joutua samaan jamaan kuin ennen tätä sairaslomaa. Sekin pelottaa.

Minulla ei ole vuosiin ollut juuri mitään unelmia ja haaveita. Kaikki voimani ovat menneet päivästä toiseen elämiseen. Nyt kun pitäisi suunnitella tulevaisuutta, olen aivan avuton. Inhoan sanaa pitäisi. En vain kertakaikkisesti kykene tekemään päätöksiä.

Tällä hetkellä pelkään huomista.

Arki alkoi

Niinpä on taas lomaviikko vietetty. Minusta parasta oli koko lomassa se, ettei tarvinnut herätä mihinkään tiettyyn aikaan. En ole ikinä ollut mikään aamuihminen ja pojat ovat perineet saman ominaisuuden. Voi vain kuvitella millaisia aamut pahimmillaan ovat kolmen aamuäreän ja väsyneen ihmisen huushollissa.

Eilen illalla yritin saada pojat nukkumaan hyvissä ajoin, joka tarkoittaa sitä, että sängyssä oltaisiin yhdeksältä. Kuinka ollakaan ensin venyi ja vanui iltapala. Iltasatua varten pojat eivät olisi rauhoittuneet millään vaan sängyssä leikittiin rodeota. Satu saatiin kuitenkin luettua ja pojat alkoivat rauhoittua. Asetuin itsekin sängylle lueskelemaan. Yhtäkkiä kuulin jotain rapinaa. Arvasin rapinan alkuperän ennen näköhavaintoa. Toinen gerbiileistä oli karannut. Sehän piti tietysti ottaa kiinni. Voin sanoa gerbiillin takaa-ajon kummasti virkistävän. Sain karkulaisen kiinni ja pojat takaisin sänkyyn. Kohta nuorempi valittaa ettei saa unta. Annoin kirjan katseltavaksi. Se auttoi hetkeksi. Vanhempi nukahti onneksi jo ennen yhtätoista. Nuorempi oli edelleen täysin virkeä. Vessassakin oli käyty useamman kerran. Puoli kaksitoista sammutin kaikki valot ja jonkun ajan päästä nuorempikin nukkui. Minä taas en saanut unta vaan luin puoli kahteen. Aamulla olikin sitten todella virkeä olo, kun puhelimen herätys soi kello 6.30. Melkoisin vaikeuksin sain kuitenkin pojat ylös ja kouluun ajoissa. Sain jopa tuputettua heille jotain aamupalaa.

Enää neljä aamua seuraavaan viikonloppuun.

Koli

Opettelen laittamaan tänne valokuvia. Tässä maanantaiselta Kolin retkeltä. Siellä on kyllä huikeat maisemat. Käynnin arvoinen paikka.

Lomailu jatkuu

Vanhempien lähdön jälkeen olemme viettäneet aikaa löhöillen. Pojat pelailee ja katselee telkkaa. Minä luen ja nukun. Eilen sentään kävimme ulkona ja kaupassa. Tänään sataa vähän vettä koko ajan. Hyvä syy pysyä sisällä.

Olisi mukavaa, jos jaksaisi puuhata hiemän enemmän. Pimeinä päivinä varsinkin väsyttää. Voisipa käydä talviunille karhujen tavoin ja herätä vasta keväällä. Olen saanut viime aikoina onneksi nukuttua aika hyvin yöllä, mutta siitä huolimatta nukun myös päivällä. En vain jaksa olla hereillä.

Lomailua

Vanhempien vierailusta on selvitty hengissä. He tulivat sunnuntaina ja lähtivät tänään päivällä. Nämä muutamat päivät ovat olleet varsin tapahtumarikkaita. Maanantaina kävimme ihailemassa kansallismaisemia Kolilla, eilen uimahallissa ja tänään olin äidin kanssa kaupungilla.

Minun masennuksestani ei juuri puhuttu. Meidän perheessämme ei ole ollut tapana puhua tärkeistä ja/ tai henkilökohtaisista asioista. Ja eihän nyt yksi masennus saa muuttamaan totuttuja tapoja. Olisin tietysti itsekin ottaa asian enemmän esille, mutta mihinkäs minäkään opituista tavoista minnekään pääsen, vaikka olen yrittänyt puhumattomuuttani murtaa jo jonkun aikaa.

Syyslomailua

Koululaisilla on syysloma. Sen huomaa kotonakin. Viime yönä vanhempi poika oli yökylässä ja tänään meille tulee toinen kaveri yöksi. Huomenna tulevat mummu ja vaari pariksi päivää.

Voisipa itsekin jäädä lomalle. Lomalle tästä masennuksesta ja loputtomasta arjesta. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin olisi ihanaa olla pari päivää aivan yksin. Saisin herätä ja nousta silloin, kun itse haluan, tehdä mitä haluaa ja ennenkaikkea kukaan ei tarvitsisi minua koko ajan.

Siivouspäivää

Että voikin siivoaminen olla tympeää touhua. Pojat söi illalla sipsejä katsellessaan telkkaria. Joten ainakin imuroida on pakko. Minusta imurointi on yksi tympeimmistä siivoustöistä. En tiedä mikä sen tekee niin tympeäksi. Toinen vaihe mistä en pidä on varsinaisen siivomisen jälkeinen tavaroiden paikalleen asettelu. Ikkunoiden pesu on ehkä ainoita siivoushommia , joista pidän. Ja sitä jotkut pitävät isona urakkana.

Olen joskus siskoni kanssa keskustellut tästä aiheesta. Hänkään ei ole kaikkein innokkainpia siivoajia. Äitimme taas on hyvin innokas siisteyden ystävä. Muistan äidin tietyn marttyyrihenkisen siivousilmeen puistatuksin. Lapsena siitä tiesi, että nyt on paras pysytellä poissa jaloista. Siitäköhän on jäänyt mielikuva, että siivoaminen on jotain kertakaikkisen kamalaa.

Nyt lienee kuitenkin paras ryhtyä hommiin. Ainakin yrittää.

Alku

Masentuneen yritän saada kirjoittamalla jotain tolkkua tähän maailmaani. Ahdistuksen, pelon ja häpeän möykky sisälläni kaipaa pienentämistä.

Toisaalta masennus ei ole koko maailma. Hetkittäin huomaan olevani iloinen, nauttivani lämpimästä teekupista tai lasten seurasta. arki on pystyttävä kuitenkin elämään, koska muita kuin minä sitä ei ole pyörittämässä.