Valvomista

Pitkästä aikaa valvon taas yöllä. Tällä kertaa väsymys ei ole vielä saanut sellaisia mittasuhteita, etteikö tästä yöllisestä rauhasta pystyisi nauttimaan. Jos ei olisi normaaliin elämään kuuluvia päivärutiineja, valvoisin varmasti enemmänkin öisin. Kuuntelen tässä samalla kuulokkeilla musiikkia ja lueskelen. Vielä kun ei tarvitsisi aamulla nousta aikaisin.

Tällä viikolla on ollut mukavia työharjoittelupäiviä. Tekemistä on ollut ihan sopivasti. Asiakkaita tosin olisi voinut olla enemmän. En vieläkään oikein tiedä olisiko tälläisestä minulle "uraa" enemmänkin. Nyt olen tykännyt. Koulutusta pitäisi hankkia lisää, jotta hommassa voisi aivan oikeasti jotain tehdä. Toisaalta moni muukin homma vaikuttaa kiinnostavalta. Viime vuosien koulutus- ym. kokeilut ovat ainakin tuoneet selväksi jotain mitä en halua tehdä. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla on ollut selvä visio omista haluistaan ja jotka suoraviivaisisesti ovat suunnitelmiaan toteuttaneet. Minusta ei siihen ole. Toisaalta haluaisin jollain lailla jalkani työelämän oven väliin. Jo rahan takia. Ei ole kiva elää tällä tavalla kädestä suuhun. Ja kun liikaa rupean miettimään. nousevat mieleen kummittelemaan kaikki eläkeasiat ja muut tulevaisuuteen liittyvät jutut. Ei liene kovin terveellistä liikaa miettiä kaikkea. Ahdistus vain alkaa nostaa päätänsä.

Ensi viikolla minulla on aika psykiatrille. Tarkoitus olisi vähitellen ruveta purkamaan tätä massiivista lääkitystä. Toisaalta on helpotus päästä jossain vaiheessa irti tästä elimistöä häiritsevästä ja vieläkin pieniä sivuvaikutuksia omaavasta lääkityksestä. Toisaalta pelottaa, se pärjäänkö minä kuitenkaan ilman.

Poikien kouluilla on taas tulossa joulumyyjäisiä. Pitäisi keksiä jotain askartelua tai muuta kivaa juttua sinne. Jos en keksi mitään hauskaa ja helppoa tekemistä, täytyy kai leipoa jotain. Sehän se olisi perinteinen vaihtoehto. Ja sitten me äidit ostamme toistemme tekemiä leivonnaisia. Sekinhän se taitaa olla perinteistä. Muutenkin houkuttelisi askarrella kaikenlaista. Joitain jouluun liittyviä juttuja onkin tekeillä, mutta sattuneesta syystä niistä ei voi julkisesti kirjoittaa. Pehmeitä paketteja kuitenkin on luvassa.

Pitäisiköhän sitä yrittää nukkua vielä hieman tällekin yölle, että jaksaisi huomennakin olla virkeä.

Toipilaita

Pojat on poissa koulusta, enkä minäkään päässyt menemään työharjoitteluun. Oma olo on jo parempi ja pojatkin toipilaita, mutta eivät viellä koulukuntoisia. Ärsyttävä vaihe jotenkin.

Taas pitäis ja pitäis tehdä vaikka mitä, mutta en jaksa innostua. En halua nyt mitään tälläistä. En siivota tai tehdä mitään kotitöitä. Kyllästyttää ennenkaikkea tämä kotona oleminen. Enkä ole tarpeeksi energinen jaksaakseni tehdä jotain mieleistä. En jaksa edes miettiä mitään.

Lunta

Olen nauttinut koko päivän ikkunasta avautuvista näkymistä. Aivan ihanan talvista, nyt kun ulkona on satanut 15 senttiä hahtuvaista lunta. Tulisi vielä vähän pakkasta, ettei lumi sulaisi heti pois. Nuhan takia en ole itse päässyt ulos kauppaa pidemmälle. Olisi tehnyt mieli käydä valokuvaamassa.

Lisää öisiä höpinöitä

Eilen ja tänään olin urasuunnittelukurssiin liittyvällä ensiapukurssilla. Olen joskus suorittanut EA2:n, mutta se on mennyt vanhaksi. Tämä oli EA1. Mitään varsinaisesti uutta ei tullut, mutta oli mielenkiintoista kerrata oppeja. Onneksi meillä oli tosi hyvä vetäjä. Ja muutenkin oli mukava nähdä kurssikavereita ja kuulla heidän kuulumisiaan.

Kurssin jälkeen olikin sitten mukava tulla kotiin. Ovet olivat ulos asti auki ja kissat ulkona, mistä kukaan ei tiennyt mitään. Pojilla oli pari kaveria kylässä ja aikamoinen meno päällä. Kävi lisäksi ilmi, että nuorempi poika oli ollut kahden muun kaverin kanssa alakerrassa ja maalannut siellä spraymaalilla seinään jotain töherryksiä. Suutuin asioista aika tavalla ja raivautin pojilla alakerran sekasotkun. Oli poika hieman nolona torumisen jälkeen. Kielsin kaikilta vierailta pojilta alakertaan menon. Kun kerroin tapauksista mummille, joka siis oli läsnä talossa, mutta ei tiennyt mistään mitään, Tämä vain hymisteli tyyliin pojat on poikia. Argh! Kissat sentään tulivat kohta itse oven taakse ettei niitä tarvinnut pimeässä alkaa etsimään.

Kävin tällä viikolla myös pitkästä aikaa mielnterveystoimistossa. Siellä vaihdettiin kuulumisia ja sain lääkäriajan loppukuulle. Tilanteeni näyttää tällä hetkellä niin hyvältä, että aletaan pikkuhiljaa purkamaan lääkitystä. Ensi kesänä voin mahdollisesti olla jo ilman lääkkeitä. Johan tässä on syöty suhteellisen vahvaa kamaa puolitoista vuotta ja sitä ennen yli puolivuotta erilaisia lääkekokeiluja. On hyvä, että lääkkeiden lopetus tapahtuu pikkuhiljaa. On meinaan pari kertaa käynyt niin , että olen parina peräkkäisenä päivänä ollut ottamatta lääkettä. Sen on huomannut kyllä olosta kunnolla. En edes uskalla kuvitella millaiset vieroitusoireet olisivat jos nyt lopettaaisin lääkkeiden syönnin kuin seinään.

Pelottaa toisaalta edes puhua toipumisesta. Masennus on kuitenkin vielä niin pinnan alla, että sen houkutuksen ja painon tuntee. Enkä pysty luottamaan etteikö se enää voisi tulla takaisin. Vaikka olenkin tiedostanut joitakin minun masennukseeni johtavia seikkoja ja elämäntapoja, en pysty sanomaan osaisinko elää samanlaisessa tilanteessa toisin. Ainakin tosi varovainen pitää olla.