Pitkästä aikaa valvon taas yöllä. Tällä kertaa väsymys ei ole vielä saanut sellaisia mittasuhteita, etteikö tästä yöllisestä rauhasta pystyisi nauttimaan. Jos ei olisi normaaliin elämään kuuluvia päivärutiineja, valvoisin varmasti enemmänkin öisin. Kuuntelen tässä samalla kuulokkeilla musiikkia ja lueskelen. Vielä kun ei tarvitsisi aamulla nousta aikaisin.
Tällä viikolla on ollut mukavia työharjoittelupäiviä. Tekemistä on ollut ihan sopivasti. Asiakkaita tosin olisi voinut olla enemmän. En vieläkään oikein tiedä olisiko tälläisestä minulle "uraa" enemmänkin. Nyt olen tykännyt. Koulutusta pitäisi hankkia lisää, jotta hommassa voisi aivan oikeasti jotain tehdä. Toisaalta moni muukin homma vaikuttaa kiinnostavalta. Viime vuosien koulutus- ym. kokeilut ovat ainakin tuoneet selväksi jotain mitä en halua tehdä. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla on ollut selvä visio omista haluistaan ja jotka suoraviivaisisesti ovat suunnitelmiaan toteuttaneet. Minusta ei siihen ole. Toisaalta haluaisin jollain lailla jalkani työelämän oven väliin. Jo rahan takia. Ei ole kiva elää tällä tavalla kädestä suuhun. Ja kun liikaa rupean miettimään. nousevat mieleen kummittelemaan kaikki eläkeasiat ja muut tulevaisuuteen liittyvät jutut. Ei liene kovin terveellistä liikaa miettiä kaikkea. Ahdistus vain alkaa nostaa päätänsä.
Ensi viikolla minulla on aika psykiatrille. Tarkoitus olisi vähitellen ruveta purkamaan tätä massiivista lääkitystä. Toisaalta on helpotus päästä jossain vaiheessa irti tästä elimistöä häiritsevästä ja vieläkin pieniä sivuvaikutuksia omaavasta lääkityksestä. Toisaalta pelottaa, se pärjäänkö minä kuitenkaan ilman.
Poikien kouluilla on taas tulossa joulumyyjäisiä. Pitäisi keksiä jotain askartelua tai muuta kivaa juttua sinne. Jos en keksi mitään hauskaa ja helppoa tekemistä, täytyy kai leipoa jotain. Sehän se olisi perinteinen vaihtoehto. Ja sitten me äidit ostamme toistemme tekemiä leivonnaisia. Sekinhän se taitaa olla perinteistä. Muutenkin houkuttelisi askarrella kaikenlaista. Joitain jouluun liittyviä juttuja onkin tekeillä, mutta sattuneesta syystä niistä ei voi julkisesti kirjoittaa. Pehmeitä paketteja kuitenkin on luvassa.
Pitäisiköhän sitä yrittää nukkua vielä hieman tällekin yölle, että jaksaisi huomennakin olla virkeä.
2 kommenttia:
Hei Vauhko, masennuksen vaivaama minäkin. Itsekin pitäisi löytää jokin reitti takaisin työelämään. Jäin tavallaan masennuksen tähden pois, vaikka en jäänytkään sairauslomalle, vaan pätkätyösuhde päättyi.
Mäkin kuulun niihin, joilla visio siitä mitä haluaa tehdä, ei ole koskaan ollut kovin selvä.
Mihin sun mies kuoli?
Hei Saima!
On jollain tapaa mukavaa kuulla eräänlaisista kohtalotovereista.
Mieheni kuoli kahdeksan vuotta sitten äkillisesti aortan repeämään. Etukäteen ei aiheutunut mitään vaivoja ja kaikki kävi yhdessä päivässä. Sairaalassa eivät osanneet tehdä heti oikeata diagnoosia, jotta olisivat ajoissa koettaa leikkausta. Mies kuoli sitten ambulanssissa matkalla toiseen sairaalaa.
Lähetä kommentti