Eilen ja tänään olin urasuunnittelukurssiin liittyvällä ensiapukurssilla. Olen joskus suorittanut EA2:n, mutta se on mennyt vanhaksi. Tämä oli EA1. Mitään varsinaisesti uutta ei tullut, mutta oli mielenkiintoista kerrata oppeja. Onneksi meillä oli tosi hyvä vetäjä. Ja muutenkin oli mukava nähdä kurssikavereita ja kuulla heidän kuulumisiaan.
Kurssin jälkeen olikin sitten mukava tulla kotiin. Ovet olivat ulos asti auki ja kissat ulkona, mistä kukaan ei tiennyt mitään. Pojilla oli pari kaveria kylässä ja aikamoinen meno päällä. Kävi lisäksi ilmi, että nuorempi poika oli ollut kahden muun kaverin kanssa alakerrassa ja maalannut siellä spraymaalilla seinään jotain töherryksiä. Suutuin asioista aika tavalla ja raivautin pojilla alakerran sekasotkun. Oli poika hieman nolona torumisen jälkeen. Kielsin kaikilta vierailta pojilta alakertaan menon. Kun kerroin tapauksista mummille, joka siis oli läsnä talossa, mutta ei tiennyt mistään mitään, Tämä vain hymisteli tyyliin pojat on poikia. Argh! Kissat sentään tulivat kohta itse oven taakse ettei niitä tarvinnut pimeässä alkaa etsimään.
Kävin tällä viikolla myös pitkästä aikaa mielnterveystoimistossa. Siellä vaihdettiin kuulumisia ja sain lääkäriajan loppukuulle. Tilanteeni näyttää tällä hetkellä niin hyvältä, että aletaan pikkuhiljaa purkamaan lääkitystä. Ensi kesänä voin mahdollisesti olla jo ilman lääkkeitä. Johan tässä on syöty suhteellisen vahvaa kamaa puolitoista vuotta ja sitä ennen yli puolivuotta erilaisia lääkekokeiluja. On hyvä, että lääkkeiden lopetus tapahtuu pikkuhiljaa. On meinaan pari kertaa käynyt niin , että olen parina peräkkäisenä päivänä ollut ottamatta lääkettä. Sen on huomannut kyllä olosta kunnolla. En edes uskalla kuvitella millaiset vieroitusoireet olisivat jos nyt lopettaaisin lääkkeiden syönnin kuin seinään.
Pelottaa toisaalta edes puhua toipumisesta. Masennus on kuitenkin vielä niin pinnan alla, että sen houkutuksen ja painon tuntee. Enkä pysty luottamaan etteikö se enää voisi tulla takaisin. Vaikka olenkin tiedostanut joitakin minun masennukseeni johtavia seikkoja ja elämäntapoja, en pysty sanomaan osaisinko elää samanlaisessa tilanteessa toisin. Ainakin tosi varovainen pitää olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti