Lomaa arjesta

Eilen ajettiin poikien kanssa toiselle puolelle Suomea minun vanhempieni luo. Täällä oli heti tuttu kotoinen hösellys odottamassa. Porukoitten luona sitä taantuu itsekin lapseksi jälleen. Olo on kuin olisi lomalla arjesta. Eihän tätä täällä oloakaan iänkaiken kestäisi, mutta nyt on mukava olo. Olen onnistunut jättämään ahdistuksen kotiin ja toivon totisesti, ettei se tänne löydä.

Suunniteltua ohjelmaa on jo monelle päivälle. On mukava tunne tietää, että edessäpäin on jotain mukavia tapahtumia. Kunhan vain jaksaisi kaiken.

Joulusta selvitty

Joulunpyhät ovat takana päin. Kaikki meni ihan hyvin. Joulua vietettiin miesvainajan sukulaisten parissa. Järjestelyt toimi. Antamistani lahjoista pidettiin ja itsekin sain muutaman mukavan lahjan. Pojat olivat tyytyväisiä, kun saivat olla kotona ja saivat mieleisiään lahjoja. Tunnelma oli ehkä minun makuuni hieman turhan hieno, pdän enemmän rennommasta menosta. Sunnuntaina olemme lähdössä toiselle puolelle Suomea minun vanhempieni luo.

Kaiken pitaisi olla siis aivan hyvin. Silti ahdistuksen pitkät, laihat sormet yrittävät takertua sisimpääni. Inhoan taas itseäni. Inhoan sekä turvonnutta ruumistani että päättämätöntä ja epävarmaa mieltäni.

Jouluhösellys hellittää

Poikien joululoma alkoi eilen. Molemmat ovat varsintyytyväisiä loman alkamiseen. Onhan se heilläkin rankka syksy takana. Nyt onkin harvinaisen pitkä joululoma, kun koulut alkavat vasta 7.1.

Oma viikkokin on ollut melko kiireinen. Oli pari tapaamista, toinen liittyy tulevaisuuteen ja toinen mielenterveystoimistossa. Siivottukin on. Nyt vain pitää saada järjestys ja siivo pidettyä yli joulun. Viimeisetkin lahjat on tehty ja hankittu. Pipareita pitäisi leipoa kolmannen kerran, mutta muuten jouluvalmistelut alkaa olla hyvällä mallilla. Tänään kävin kukkakaupasta joulukukkia. Nyt voi joulu tulla tähän huusholliin.

Draamaa

Perjantaina menin nukkumaan kymmenen jälkeen. Lueskelin sängyssä jonkun aikaa. Makuuhuoneeseen kuukuu hyvin ohi ajavien autojen äänet. Joku auto kuului ajavan todella lujaa ohi ja sitten kuului paukahdus. Auto jatkoi kuitenkin matkaa yhtä enkä minäkään kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Lauantaina olin aamulla mummin luona juttusilla, kun huomasin ikkunasta jotain. Poikien hiekkalaatikon luona oli oudon paljon risuja. Katsoin tarkemmin ja huomasin hiekkalaatikon olevan rikki. Katsoin tarkemmin ja huomasin renkaanjäljet pihalla. Auto oli ajanut suoraan meidän pihan läpi. Matkalla oli mennyt yksi pensas säpäleiksi, hiekkalaatikko rikki ja nuoren pihlajan päälle oli ajettu. Kauhistelimme tietysti aikamme tapahtumaa. Yhdistin kuulemani äänet tapahtumaan. Emme kuitenkaan osanneet oikein tehdä mitään. Minä kävin kuvaamassa vahingot ja raivaamassa jälkiä.

Sunnuntaina mummi luki lehdestä, että lähistöllä oli ajettu autolla postilaatikoita nurin. Mummi soitti poliisille ja sieltä käytiinkin kyselemässä tarkemmin. Ilmeisesti kyseessä oli sama kuski. Tarkemmin poliisit eivät olleet kertoneet. Olin poikien kanssa kyläreissulla juuri silloin.

Olen vieläkin hieman järkyttynyt tapahtumasta. Miten kukaan voi ajaa sillä tavalla suoraan toisen pihan halki. Kuski tuskin on ollut selvin päin, mutta luulisi törmäyksen edes muuttaneen ajolinjaa. Onneksi liikkeellä ei ole ollut muita ihmisiä eikä se kuski ole törmännyt talon nurkkaan, mikä oli aika lähellä.

Myyjäisissä ja muuta joulun odotusta

Eilen oli poikien koululla joulumyyjäiset. Toisen pojan luokan pöytään askartelin joulukortteja ja toisen pöytään leivoin. Ensimmäisen kerran osallistuin näin suuritöisesti, mutta kun nyt tätä joutoaikaa oli. Minun tuli käytyä koululla useampikin kerta. Ensin vein ennen myyjäisten alkua tavarat sinne. Sitten kävin hakemassa isomummin sinne. Pojat oli kotona yhden kaverin kanssa kotona eivätkä halunneet lähteä mukaan. Kun tulin kotiin innostuivat pojatkin myyjäisistä. Isommat pojat halusivat lähteä kahdestaan eivätkä huolineet nuorempaa mukaansa. Tälle tuli moisesta niin paha mieli, että minun oli lähdettävä käyttämään häntäkin koululla. Pojilla oli hauskaa myyjäisissä ja minustakin oli mukava huomata omien tuotteiden menneen kaupaksi. Ikävä kyllä ei voitettu kinkkua arpajaisissa.

Viime sunnuntaina kävin nuoremman pojan kanssa paikallisten käsityöyrittäjien myyjäisissä. Ihan kiva siellä oli käydä. Käsityötuotteita en ostanut, mutta poika ihastui karpalojauheeseen. Tällä viikolla on sitten syöty jogurttia karpalojauheen kanssa. Täytyy sanoa, että se on hyvää.

Olen taas enemmän virittäytynyt joulun odotukseen. Viime viikonloppuna leivoin pipareita, jotka on jo melkein syöty. Täytyy tänä viikonloppuna leipoa lisää ja koota kasaamista odottava piparkakkutalo. Tänään paketoin poikien ollessa koulussa useamman paketin. Sekin on ihan mukavaa puuhaa. Ja kai sitä täytyy alkaa ajattelemaan joulusiivoustakin. Se ei olekaan niin mukavaa, mutta hyvä tehdä jotain joka tapauksessa.

Viikonloppu ahdistaa

Kohta selvitty taas yksi viikonloppu. Päällisin puolin kaikki on sujunut ihan hyvin. Eilen leivoin pipareita, syötiin mummin luona ja katseltiin linnanjuhlia. Tänään kävin toisen pojan kanssa joulumyyjäisissä. Silti sisällä velloo tavallista isompi ahdistuksen pyörre. Kyseenalaistan päätöksiäni, niin tehtyjä kuin tekemättömiä. Tunnen taas ympäristön paineet niskassani. Kaikki pelottaa.

Monesta suunnasta painostetaan tekemään päätöksiä. En minä osaa. Miten oletetaan, että pystyn tekemään mitään päätöksiä tulevaisuudesta, kun näen menneisyyden sarjana huonoja valintoja ja erehdyksiä.

Taas yksi vuosipäivä

Huomenna tulee tasavuosia siitä, kun tapasin edesmenneen mieheni ensimmäisen kerran. Jotenkin nämä tietyt vuosipäivät saavat surun pintaan. Koen päässeni miehen kuolemasta ainakin pinnalta katsoen yli, silti sisällä on olemassa kipu, joka joskus nousee esille. Minulle mieleen jäävät helposti tapahtumien päivämäärät, siksi pystyn jo kokemuksella ennustamaan tietyt ajankohdat surulle. Suru voi nostaa itsensä esiin muulloinkin, täysin ennustamatta.

Jotenkin on ollut taas muutaman päivän alavireisempi olo. On kai niin, että kun välillä on aina parempiakin päiviä, tuntuvat masennuksen päivät pahemmilta kuin ne oikeasti ovatkaan. Kun muistelen omaa oloani vuosi sitten, ei tästä nykyisestä alakukosta voi puhua edes samalla kertaa. Olo on jo kuitenkin kohentunut niin paljon.

Eilen olisi ollut yksi virallinen tapaaminen. Jännitin sitä etukäteen. Olin järjestänyt päiväni sen mukaan, että tapaamisessa menisi etukäteen sovittu aika. Olin paikalla hyvissä ajoin ja odottelin. Toinen tavattavista oli paikalla, mutta ei tiennyt mitään minun asiastani. Kävi ilmi, että tapaamisen aikaa oli siirretty ilman, että minulle oli ilmoitettu mitään. Kovastihan he pahoittelivat ja minä vain myöntelin. Jälkeenpäin on ärsyttänyt tosi paljon. Ensinnäkin asian hoito siirtyi nyt monella viikolla ja toiseksi tunnen oloni jotenkin tyhmäksi. Olisin voinut jotenkin osoittaa oman harmistumiseni sen hymistelyn sijasta. Pitääkö ihmisen olla niin loputtoman kiltti, ettei osaa sanoa harmistumistaan ja tuntee siitä olonsa jälkeen päin loputtoman tyhmäksi?

Jotain taikaa

Joulukalentereissa on jotain taikaa. Pojat, varsinkin nuorempi, ovat varsin aamu-unisia ja äreitä herättyään. Nyt on toisin. Molemmat, erityisesti nuorempi, suorastaan hyppäävät sängystä katsomaan joulukalenteria. Olisipa tälläinen ihme tarjolla muulloinkin kuin joulun aikaan, mutta siitä täytyy nauttia edes nyt.

Joulukuu

Joulukuu on saapunut kuin varkain. Olen pikkuhiljaa tehnyt jo jonkun aikaa jouluvalmisteluja. Lahjojen hankintakin on hyvällä mallilla. Silti huomaan alkavani ahdistua joulusta. Haluaisin pitää joulun aika pienimuotoisena, mutta aina on otettava huomioon muitakin ihmisiä. Toisaalta olen kyllä jouluihminen, joten väsään kaikenlaista ihan mielelläni. Kunhan pojat ovat isompia haluaisin varioida joulua enemmänkin. Nyt joulun sujuminen tuttujen kuvioiden mukaan on pojille tärkeää.

Perjantaina oli nuoremmalla pojalla koulussa ensimmäinen arviointikeskustelu. Se meni aikalailla odotusten mukaisesti. Äidinkieli tuottaa vaikeuksia eikä koululla ole resursseja tukea lasta enempää. Pojalla on jo muutenkin vaikeuksia puheen- ja kielenkehityksessä. Saa nähdä mihin tässä oikein vielä päädytään

Marinaa

Kyllä voi joskus omat lapset ärsyttää. Ja niiden kaverit. Varsinkin vanhemmalla pojalla on paljon kavereita, jotka usein on meillä käymässä. Tänään ensimmäinen kaveri tuli yhtä matkaa pojan kanssa koulusta ja kohta tuli toinen. Pojilla tuntuu suurin huvi olevan pleikkapelien pelaaminen. Sitähän sitten harrastetaan porukalla. Pelikone pitää kauheaa mäiskettä, joka kuuluu jokapuolelle. Jos joku kaveri lähtee niin kohta tulee toinen tilalle. Meidän pojat eivät ehdi käydä muualla, kun joku on koko ajan meillä. Ja läksyjen teon laitakin on vähän niin ja näin. Pahimmillaan toinen on kavereineen pleikalla ja toinen tietokoneella. Silloin mulle yleensä riittää ja välillä tulee sanottua turhan kovasti. En vain kestä sitä kamalaa mökää ja tunnetta ettei voi olla omassa kodissaan rauhassa.

Talvi on tullut

Lunta on ollut maassa melkein viikon. Välillä näytti siltä kuin se sulaisi pois. Lumen tulo on piristänyt ainakin minun mieltäni kaiken pimeyden jälkeen. Talvikausi on nyt avattu myös ulkoilun merkeissä. Olimme eilen ja tänään kirkon mäellä pulkkailemassa. Eilen keli oli mitä parhain. Tänään pyrytti lunta oikein kunnolla, mutta ei se poikien menoa haitannut.

Pitkästä aikaa nyt on hyvä viikonloppu.

Käsitöistä ja askartelusta

Käsillä tekemisessä on jotain todella rauhoittavaa. Olen tehnyt käsitöitä aikaisemminkin, mutta nyt sairaslomalla olen löytänyt ne tavallaan uudestaan. Välillä oli monta vuotta etten tehnyt juuri mitään käsilläni. Minulla oli koko ajan niin kiire ja paljon tekemistä, että unohdin kaikenlaisen rentouttavan tekemisen. Eli ei mikään ihme, että ajoin itseni tähän kuntoon. Käsitöiden iloa en haluaisi enää unohtaa.

Parasta käsitöissa ja askartelussa on tekeminen, se että saa jotain konkreettista aikaiseksi. Minusta käsillä tehden saavuttaa parhaimmillaan sen paljon puhutun flow-tilan. Silloin kun kaikki sujuu ja ajatukset ovat keskittyneet käsillä olevaan työhön ja toisaalta ulottuvat kaikkialle.

Tästähän tuli varsinainen käsityön ylistyslaulu, mutta minulle käsityöt ovat tällä hetkellä merkittävä ilon ja tyydyksen lähde. Viime aikoina olen askarrellut joulukortteja. Yritin ottaa niistä kuviakin tänne laitettavaksi, mutta kuvat eivät oikein onnistuneet. Eilen sain vihdoin valmiiksi hartiahuivin, jota olen pidemmän aikaa neulonut televisiota katsellessa. Huivi tuli tarpeeseen; tässä koneella istuessa vetää ikkunasta niskaan ja selkään ja nyt huivi lämmittää mukavasti.

Aika kuluu

Päivät matelevat toistensa ohi. En saa tartuttua asioihin. Konkreettisia asioitakin olisi paljon. Minun pitäisi siivota ja laittaa Kelaan menemaan papereita ja vaikka mitä muuta. En vain jaksa tehdä mitään. En jaksa ajatella tulevaisuutta paria päivää pidemmälle. Sekin on jo parannusta entiseen.

Ja sitten ihmiset vielä tivaavat sitä, mitä oikein haluan elämässäni tehdä. Minun kuulemma pitäisi jo osata päättää omista asioista itse. Ei se masennus minnekään makaamalla lähde vaan töitä tekemällä, sanovat nämä ihmiset. Kaikillahan on joskus vaikeaa ja pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni niin kyllä se siitä. Argh!

Vanhempi poikakin on toista päivää kotona kipeänä. Nyt jo onneksi parempana kuin eilen.

Unettomuudesta

En saa nukuttua. Tuttu juttu sinänsä. Onneksi nyt ei ahdista tavanomaista enempää.

Unettomuutta on ainakin kahta laatua. Toinen on se kamala, ahdistava ja tuskainen nukkumattomuus, joka on pahimpia olotiloja mitä on. Ajatuksissa kiertävät vain kaikki kauheudet , jotka ovat tapahtuneet tai tulevat joskus tapahtumaan. Joskus taas valvominen ei tunnu pahalta. Ei vain väsytä. Silloin on melkein mukava hiiviskellä ympäri asuntoa, keittää ehkä teetä ja lueskella vähän. Nyt on sellainen hetki. Nautin hiljaisuudesta. Pojat nukkuvat rauhallisesti. Ei kuulu kuin tietokoneen hurina ja näppäinten äänet. Kaiken yllä leijuu tieto siitä, että huomenna voin nukkua päivällä, jos väsyttää. Nyt yö on minun aikaani, ei ahdistuksen.

Perjantain ajatuksia

Taas on yksi viikonloppu tyhjää täynnä. En edes muista milloin viikonloppu olisi tuntunu odottamisen arvoiselta. Viikonloput voi olla joskus tosi ahdistavia. Ajattelen kaikilla muilla olevan jotain täydellistä, sinkuilla villiä ja huoletonta bailausta ja perheellisillä auvoisaa ydinperhe-eloa. Tiedänhän minä, ettei se sellaista ole kaikilla muillakaan, mutta saahan sitä olla joskus kateellinenkin.

Aamuisin herään väsyneenä odottamaan iltaa. Päivällä on pakko ottaa torkut, jotta jaksaisin iltaan. Illalla en kuitenkaan osaa asettua nukkumaan vaan pyörin sängyssä odottaen unta. Nukkuminen ilman unennäköä on parasta. Aika kuluu eikä tarvitse ajatella. Usein unetkin ovat ahdistavia. Joskus harvoin muistan herättyäni nähneeni hyvää unta. Kun sitten havahdun todellisuuteen on ero melko iso. Ja minä sentäs olen paremmassa kunnossa kuin synkimmilläni, jolloin en olisi jaksanut kuin maata sängyssä katsomassa tuntiviisarin liikettä.

Huonompi päivä

Tänään on taas huonompi päivä. Nuorempi poikakin on kotona nuhan takia. Poika vaatisi viihdykettä ja seuraa. En vain jaksaisi. Tekisi mieli vain koko ajan nukkua. Onneksi toinen poika tulee kohta koulusta niin on seuraa nuoremmallekin.

Viime viikolla kävin lääkärissä. Masennus on testin mukaan lievittynyt vaikeasta keskivaikeaksi. Olo on aina välillä jo parempi, mutta aika maassa tässä vielä ollaan. Flegmaattisia kuten tänään tulleessa B-lausunnossa sanottiin. Toivottavasti Kelassa ollaan yhtä mieltä kuntoutustuesta. Ei ainakaan tarvitsisi olla koko ajan rahoista huolissaan. Vaikka kuitenkin olen, kun rahat tuntuu olevan aina lopussa.

Keskittymiskykykin on taas tänään hukassa. Taidan jatkaa joulukorttien askertelua, kun en lukemaankaan pysty.

Pyhäinpäivänä

Velvollisuudentuntoisena on käyty haudalla viemässä kynttilä ja anoppilassa kahvilla. Muuten päivä on kulunut tuttuja uomia pitkin. Viikonloput tuntuvat joskus tosi pitkiltä. Arkipäivinä poikien koulu tuo jotain rytmiä päivään. Jotenkin sitä ajattelee, että viikonloppuisin pitää olla jotain erityistä tekemistä. Kun viikonloppu kuluu vain oleiluun, tuntuu kuin aika menisi hukkaan. En kuitenkaan yleensä saa mitään erityisempää ohjelmaa aikaiseksi.

Hautausmaalla oli mukava käydä. Ilta alkoi hämärtää kunnolla. Toisia ihmisiä ei enää selvästi erottanut. Kynttilät valaisivat hautoja. Kaunista ja rauhallista. Olen aina pitänyt hautusmaista. Kävin eri hautausmailla mielelläni kävelyllä jo ennen kuin siellä oli läheisteni hautoja. Hautausmaat ovat minusta rauhoittavia paikkoja.

Jossain päin maata on jo satanut lunta. Saisi talvi tulla tännekin. En pidä tästä jatkuvasta vesisateesta ja pimeydestä.

Hyvä päivä

Tänään on ollut pitkästä aikaa hyvä päivä. Aamulla käytin pojan koululääkärillä tarkastuksessa ja siellä oli kaikki hyvin. Sain itseni selvittelemään asioita. Vaikutti ihan lupaavalta. Toivon todella saavani jotain apua tulevaisuuden pohdintaan. Olen ylpeä itsestäni, että sain jonkun asian hoidettua.

Harmaata

Räkätauti alkaa olla jo onneksi ohi. Muuten tänään on ollut aika alavireinen päivä. En tahdo saada otetta oikein mistään.

Huomenna pitäisi käydä yhdessä paikassa selvittelemässä koulu- ja muita juttuja. Jännitän jo etukäteen uuteen paikkaan menoa. Toivottavasti en ala jänistää. Jännittämisessäni on yksi aika mielenkiintoinen juttu. Pystyn hyvin pitämään esitelmiä, puheita yms. ennaltavalmisteltua ilman isompaa jännitystä. Mutta kun kyse on omien henk. koht. asioiden hoitamisessa, jännitän ja stressaan etukäteen aivan kamalasti. Puhelimella asioiminen on kaikkein kauheinta. Mieluiten hoidan asioita käymällä itse paikan päällä puhumassa ja onneksi nykyisin pystyy monia asioita hoitamaan sähköpostilla. Toisaalta olen joutunut menemään niin usein uuteen ryhmään tai muuten selvittelemään samoja asioita, että välillä en halua tavata yhtään uutta ihmistä.

Eilen illalla sain jonkun ihmeellisen puuhaamiskohtauksen. En käyttänyt sitä mihinkään hyödylliseen vaan aloin askarrella joulukortteja. Onhan se vielä hieman aikaista, mutta tykkään väsätä kaikenlaisia käsitöitä. Viime aikoina en ole jaksanut paneutua mihinkään kovin monimutkaiseen. Kortit ovat sopivan pieniä töitä. Ne tulevat äkkiä valmiiksi ja niistä saa hyvin tyydytystä tehdystä työstä. Ehkä innostun tänään jatkamaan askartelua.

Sairatelua

Olen ollut kohta viikon ärsyttävässä räkätaudissä. Kuumetta ei ole ollut, mutta muuten tosi kipeä olo. Vieläkin tuntuu silta kuin pää olisi täynnä räkää. Ärsyttää. Viikonloppuna oli toinen pojista myös aika vetämättömän olinen, mutta jaksoi kuitenkin lähteä kouluun.

Muutenkin on aina niin vetämätön olo, saati näin sairaana. En ole jaksanut tehdä mitään ja nyt kun on jo vähän parempi fyysinen olo niin kotoinen kaaos näyttää täysin hallitsemattomalta. En tiedä mistä päästä jaksaisin lähteä kaaosta purkamaan.

Vuosipäivä

Tänään tulee seitsemän vuotta mieheni ja lasteni isän kuolemasta. Se riipaisee vieläkin aika pahasti kaikesta kuluneesta ajasta ja tapahtumista huolimatta. Tietyt päivämäärät tuovat kaikenlaisia muitoja mieleen. Tänään on paha päivä.

Pelko

Pelkään monia asioita. Suurin pelkomöykky tällä hetkellä liittyy tulevaisuuteen. Olen ollut sairaslomalla jo jonkun aikaa. Se lähestyy loppuaan ja pitäisi yrittää päättää mitä sitten tekisin. Palaisinko opintojen pariin alalle joka ei ehkä sittenkään ole se oikea vai vaihtaako taas ammattia vai yrittää löytää töitä entiseltä alalta vai mitä ihmettä oikein haluan?Jo eri vaihtoehdoista selvää ottaminen tuntuu ylivoimaiselta. Puhelimella en edes kuvittele pystyväni soittamaan. Onneksi sähköposti on keksitty. Sillä pystyy tälläinen puhelinfoobikkokin kommunikoimaan.

Vaikka pahin masennusvaihe on onneksi ja toivottavasti takana, en tiedä jaksanko minä vielä täysipäiväistä opiskelua. Koulustressi on minusta yksi syy sairastumiseeni. En halua enää ikinä joutua samaan jamaan kuin ennen tätä sairaslomaa. Sekin pelottaa.

Minulla ei ole vuosiin ollut juuri mitään unelmia ja haaveita. Kaikki voimani ovat menneet päivästä toiseen elämiseen. Nyt kun pitäisi suunnitella tulevaisuutta, olen aivan avuton. Inhoan sanaa pitäisi. En vain kertakaikkisesti kykene tekemään päätöksiä.

Tällä hetkellä pelkään huomista.

Arki alkoi

Niinpä on taas lomaviikko vietetty. Minusta parasta oli koko lomassa se, ettei tarvinnut herätä mihinkään tiettyyn aikaan. En ole ikinä ollut mikään aamuihminen ja pojat ovat perineet saman ominaisuuden. Voi vain kuvitella millaisia aamut pahimmillaan ovat kolmen aamuäreän ja väsyneen ihmisen huushollissa.

Eilen illalla yritin saada pojat nukkumaan hyvissä ajoin, joka tarkoittaa sitä, että sängyssä oltaisiin yhdeksältä. Kuinka ollakaan ensin venyi ja vanui iltapala. Iltasatua varten pojat eivät olisi rauhoittuneet millään vaan sängyssä leikittiin rodeota. Satu saatiin kuitenkin luettua ja pojat alkoivat rauhoittua. Asetuin itsekin sängylle lueskelemaan. Yhtäkkiä kuulin jotain rapinaa. Arvasin rapinan alkuperän ennen näköhavaintoa. Toinen gerbiileistä oli karannut. Sehän piti tietysti ottaa kiinni. Voin sanoa gerbiillin takaa-ajon kummasti virkistävän. Sain karkulaisen kiinni ja pojat takaisin sänkyyn. Kohta nuorempi valittaa ettei saa unta. Annoin kirjan katseltavaksi. Se auttoi hetkeksi. Vanhempi nukahti onneksi jo ennen yhtätoista. Nuorempi oli edelleen täysin virkeä. Vessassakin oli käyty useamman kerran. Puoli kaksitoista sammutin kaikki valot ja jonkun ajan päästä nuorempikin nukkui. Minä taas en saanut unta vaan luin puoli kahteen. Aamulla olikin sitten todella virkeä olo, kun puhelimen herätys soi kello 6.30. Melkoisin vaikeuksin sain kuitenkin pojat ylös ja kouluun ajoissa. Sain jopa tuputettua heille jotain aamupalaa.

Enää neljä aamua seuraavaan viikonloppuun.

Koli

Opettelen laittamaan tänne valokuvia. Tässä maanantaiselta Kolin retkeltä. Siellä on kyllä huikeat maisemat. Käynnin arvoinen paikka.

Lomailu jatkuu

Vanhempien lähdön jälkeen olemme viettäneet aikaa löhöillen. Pojat pelailee ja katselee telkkaa. Minä luen ja nukun. Eilen sentään kävimme ulkona ja kaupassa. Tänään sataa vähän vettä koko ajan. Hyvä syy pysyä sisällä.

Olisi mukavaa, jos jaksaisi puuhata hiemän enemmän. Pimeinä päivinä varsinkin väsyttää. Voisipa käydä talviunille karhujen tavoin ja herätä vasta keväällä. Olen saanut viime aikoina onneksi nukuttua aika hyvin yöllä, mutta siitä huolimatta nukun myös päivällä. En vain jaksa olla hereillä.

Lomailua

Vanhempien vierailusta on selvitty hengissä. He tulivat sunnuntaina ja lähtivät tänään päivällä. Nämä muutamat päivät ovat olleet varsin tapahtumarikkaita. Maanantaina kävimme ihailemassa kansallismaisemia Kolilla, eilen uimahallissa ja tänään olin äidin kanssa kaupungilla.

Minun masennuksestani ei juuri puhuttu. Meidän perheessämme ei ole ollut tapana puhua tärkeistä ja/ tai henkilökohtaisista asioista. Ja eihän nyt yksi masennus saa muuttamaan totuttuja tapoja. Olisin tietysti itsekin ottaa asian enemmän esille, mutta mihinkäs minäkään opituista tavoista minnekään pääsen, vaikka olen yrittänyt puhumattomuuttani murtaa jo jonkun aikaa.

Syyslomailua

Koululaisilla on syysloma. Sen huomaa kotonakin. Viime yönä vanhempi poika oli yökylässä ja tänään meille tulee toinen kaveri yöksi. Huomenna tulevat mummu ja vaari pariksi päivää.

Voisipa itsekin jäädä lomalle. Lomalle tästä masennuksesta ja loputtomasta arjesta. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin olisi ihanaa olla pari päivää aivan yksin. Saisin herätä ja nousta silloin, kun itse haluan, tehdä mitä haluaa ja ennenkaikkea kukaan ei tarvitsisi minua koko ajan.

Siivouspäivää

Että voikin siivoaminen olla tympeää touhua. Pojat söi illalla sipsejä katsellessaan telkkaria. Joten ainakin imuroida on pakko. Minusta imurointi on yksi tympeimmistä siivoustöistä. En tiedä mikä sen tekee niin tympeäksi. Toinen vaihe mistä en pidä on varsinaisen siivomisen jälkeinen tavaroiden paikalleen asettelu. Ikkunoiden pesu on ehkä ainoita siivoushommia , joista pidän. Ja sitä jotkut pitävät isona urakkana.

Olen joskus siskoni kanssa keskustellut tästä aiheesta. Hänkään ei ole kaikkein innokkainpia siivoajia. Äitimme taas on hyvin innokas siisteyden ystävä. Muistan äidin tietyn marttyyrihenkisen siivousilmeen puistatuksin. Lapsena siitä tiesi, että nyt on paras pysytellä poissa jaloista. Siitäköhän on jäänyt mielikuva, että siivoaminen on jotain kertakaikkisen kamalaa.

Nyt lienee kuitenkin paras ryhtyä hommiin. Ainakin yrittää.

Alku

Masentuneen yritän saada kirjoittamalla jotain tolkkua tähän maailmaani. Ahdistuksen, pelon ja häpeän möykky sisälläni kaipaa pienentämistä.

Toisaalta masennus ei ole koko maailma. Hetkittäin huomaan olevani iloinen, nauttivani lämpimästä teekupista tai lasten seurasta. arki on pystyttävä kuitenkin elämään, koska muita kuin minä sitä ei ole pyörittämässä.