Taas on yksi viikonloppu tyhjää täynnä. En edes muista milloin viikonloppu olisi tuntunu odottamisen arvoiselta. Viikonloput voi olla joskus tosi ahdistavia. Ajattelen kaikilla muilla olevan jotain täydellistä, sinkuilla villiä ja huoletonta bailausta ja perheellisillä auvoisaa ydinperhe-eloa. Tiedänhän minä, ettei se sellaista ole kaikilla muillakaan, mutta saahan sitä olla joskus kateellinenkin.
Aamuisin herään väsyneenä odottamaan iltaa. Päivällä on pakko ottaa torkut, jotta jaksaisin iltaan. Illalla en kuitenkaan osaa asettua nukkumaan vaan pyörin sängyssä odottaen unta. Nukkuminen ilman unennäköä on parasta. Aika kuluu eikä tarvitse ajatella. Usein unetkin ovat ahdistavia. Joskus harvoin muistan herättyäni nähneeni hyvää unta. Kun sitten havahdun todellisuuteen on ero melko iso. Ja minä sentäs olen paremmassa kunnossa kuin synkimmilläni, jolloin en olisi jaksanut kuin maata sängyssä katsomassa tuntiviisarin liikettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti