Vietän hiljaiseloa. Ensi viikolla on taas kurssiviikko, jolloin tulee oltua sosiaalisempi. Nautin kevään tulon katselusta ja tunnen samalla tuttua keväistä levottomuutta. Elämä on jossain muualla ja minä vain jumitan paikoillani.
Kuntoutustuki jatkuu kesän yli. Pitäisi pikkuhiljaa miettiä, että mitä sitten. Opiskelun jatkaminen ei houkuta yhtään. Tunnen, ettei minulla ole nyt voimia sille suunnalle. Eikä kyllä kiinnostustakaan. Jotain siis pitäisi keksiä. En jaksa tällä hetkellä hirveästi luottaa TYP:in apuunkaan.
Mietin miksi ihmeessä minä välitän niin paljon ulkopuolisten ihmisten sanomisista ja ajatuksista? Luulisi, että tällä iällä ja elämänkokemuksella siitä olisi jo päässyt pois. Ikuinen kiltteys taitaa taas nostaa päätään. Kun ei ole ikinä saanut, voinut tai uskaltanut haluta mitään itselleen, on vaikea yhtäkkiä alkaa haluamaan asioita. Minun on vaikea edes unelmoida mitään mistään. Nurkan takaa vaanii ainainen epäonnistumisen pelko ja toisten halveksunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti