Pojillakin on koulua ollut jo monta päivää. Vielä ei ole koulunkäynnistä tullut rutiinia. Kummallakin on alku sujunut hyvin.
Minä sen sijaan olen taas jotenkin hukassa. En päässyt yhdelle hakemalleni kurssille ja se vetää mielen matalaksi. En tiedä olisiko se ollut juuri minua varten sopiva ala. On vaikea, kun ei tiedä yhtään mitä mahdollisesti haluaisi työkseen tehdä. Tiedän vain joitakin hommia. joita en halua tehdä. Yksinhuoltajana haluaisin kokoaikaisesti työllistävän päivätyön. En vain pysty ajattelemaan mikä se voisi olla. Minulle on ehdotettu ammatinvalintapsykologilla käyntiä, mutta en tiedä olisiko siitäkään mitään hyötyä, kun en kertakaikkiaan tiedä mitä haluaisin. Varsinaiseen ammattiinikin houkuttaisi palata, mutta sillä alalla on melko turha haikailla ympärivuotisia töitä. Jos ei tarvitsisi ajatella käytännöllisesti, haluaisin jonkinsorttiseksi käsityöläiseksi.
Päivien hajanaisuus on toinen asia, joka ahdistaa minua. En saa aikaan mitään. Annan ajan soljua käsieni läpi huomaamatta sitä. Kuitenkin haluaisin saada asioita tehdyksi. Jaa aikaa minulla on, varsinkin nyt kun pojatkin ovat koulussa. Minäkin haluaisin jonkunlaisen lukujärjestyksen. Enkä kuitenkaan tiedä olisiko tiukka aikataulu liian rankka asia minulle vielä. Jonkinlaista rutiinia kuitenkin haluaisin, etteivät päivät kuluisi pelkästään lukemiseen ja nukkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti